Puppet-moduulit on melko helppo rakentaa siten, että ne saa helposti toimimaan eri käyttöjärjestelmissä ja käyttöjärjestelmäversioissa. Alla ovat itse hyväksi toteamani kolme korkea tason tapaa käyttöjärjestelmäerojen hallintaan kevyimmästä raskaimpaan:

1. Params-luokan käyttö
2. Käyttöjärjestelmäriippuvaisten aliluokkien käyttö
3. Uuden moduulin rakentaminen

Menetelmillä 1 ja 2 pystyy käytännössä hallitsemaan kaikki Unix-tyyppisten käyttöjärjestelmien väliset erot. Menetelmää 3 ei juuri tarvita, paitsi jos jokin käyttöjärjestelmä (lue: Windows) eroa muista käytössä olevista huomattavan paljon.

Pieniin eroihin riittää siis params-luokan käyttö. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Puppet-Finlandin ntp-moduuli:

class ntp::params {
 
 include ::os::params
 
 case $::osfamily {
 'RedHat': {
 $driftfile = '/var/lib/ntp/ntp.drift'
 $service_name = 'ntpd'
 }
 'Debian': {
 $driftfile = '/var/lib/ntp/ntp.drift'
 $service_name = 'ntp'
 }
 'FreeBSD': {
 $driftfile = '/var/db/ntpd.drift'
 $service_name = 'ntpd'
 }
 default: {
 fail("Unsupported operating system ${::osfamily}")
 }
 }
 
 if str2bool($::has_systemd) {
 $service_start = "${::os::params::systemctl}
 start ${service_name}"
 $service_stop = "${::os::params::systemctl}
 stop ${service_name}"
 } else {
 $service_start = "${::os::params::service_cmd}
 ${service_name} start"
 $service_stop = "${::os::params::service_cmd}
 ${service_name} stop"
 }
 }

Yllä oleva params-luokka mahdollistaa saman moduulin käytön Debianissa, Ubuntussa, RedHatissa ja FreeBSD:ssä. Lisäksi se huolehtii faktan $::has_systemd avulla myös siitä, etteivät systemd:n ja vanhempien init-järjestelmien erot aiheuta ongelmia. Osa muuttujista, kuten service_cmd ja systemctl, noudetaan moduulista os, koska niiden toistaminen jokaisessa moduulissa erikseen ei olisi järkevää. Yllä default-lohkossa oleva fail()-funktion kutsu varmistaa lisäksi sen, ettei moduulia voi ladata kuin sellaisessa käyttöjärjestelmässä, jossa sen voi olettaa toimivan.

Params-luokassa määritettyjen muuttujien käyttö edellyttää, että params-luokka on ladattu siinä vaiheessa, kun sitä tarvitaan. Tähän on ainakin kaksi tapaa, joista itse suosin perintää (inherits, alla):

class ntp::service inherits ntp::params {
 
 service { 'ntp':
 name => $::ntp::params::service_name,
 enable => true,
 require => Class['ntp::config'],
 }
 }

Toinen vaihtoehto olisi lisätä rivi

include ::ntp::params

heti luokan alkuun.

Params-luokan muuttujiin on syytä viitata aina koko niiden polulla:

• $::ntp::params::service_name
• $::os::params::service_cmd

Näin vältytään epämääräisiltä ongelmilta, jos vaikkapa saman niminen muuttuja on määritelty sekä params-luokassa, että sitä käyttävässä luokassa.

Blogisarjan seuraavassa osassa käsitellään käyttöjärjestelmäkohtaisia aliluokkia.